Pakko tunnustaa, että en olisi löytänyt itseäni ralliauton kyydistä lauantaina 8.11., jos minulla ei olisi ollut silloin syntymäpäivä (vieläpä varsin pyöreitä vuosia). Tunnustan saman tien senkin, etten tiedä autourheilusta oikeastaan mitään, mutta olen aina sanonut, että olisipa hieno joskus päästä ralliauton kyytiin. Mieheni Tero on PR-Racingin jäsen, ja kun seuran syysretki suuntasi Inkooseen Marcus Grönholmin luokse, hän järjesti synttäriyllätyksen.

Ja olikin paitsi aikamoinen yllätys myös kiva muistutus siitä, että aina kannattaa tehdä uusia asioita. Marcuksen rallimuseo oli todella vaikuttava myös näin maallikon silmin ja kiinnostavia yksityiskohtia oli vaikka kuinka. Ihan en aina Marcuksen selostuksessa pysynyt perässä mikä auto oli toyota ja mikä ford, paremmin olisin tunnistanut oranssin tai keltaisen auton. Mutta sepä ei yhtään haitannut, kiiltäväksi puunatut autot olivat komeita, ja kissaihminen ihastui punaisen lava-auton hauskaan karvaiseen repsikkaan. Vaikka oli kyseessä museo, niin ei todellakaan mikään pölyinen mausoleumi, vaan valoisa ja hieno paikka. Mahtaako joku pyyhkiä pölyt sadoista pokaaleista kerran kuussa, jopa sieltä kattopalkkien päältä…

Marcus oli todella symppis ja maanläheinen tyyppi, ja hänen jutusteluaan olisi kuunnellut pitempäänkin. Seuran jäsenille se oli varmasti vielä antoisampaa, he tuntuivat muistavan ulkoa jokaisen kisan josta oli puhetta. Humoristisen rehellisesti hän kertoili miten oli päätynyt ojaan tai hankeen, tai Pariisiin puhutteluun, ja onnistui välittämään kuvan aidosta ja vaatimattomasta miehestä, vaikka saavutukset ovatkin kaikkea muuta kuin vaatimattomat. Ja nyt tiedän myös tarinan kuuluisan up in the ass of Timo -kommentin taustalta!

Museon ja kahvittelun jälkeen maailmanmestari kävi vaihtamassa ajohaalarin päälle, koska siitä kuulemma tulee aina hyvä rallifiilis. Yhtään ei pelottanut, olin vaan ihan innoissani kun Marcus laitteli minut turvavöihin ja kytki mikit ja kuulokkeet päälle ja sanoi ”Sitten mennään”. Ja todellakin mentiin! Kun ei moisessa kyydissä ole ennen ollut, niin kyllähän se tuntui kuin olisi kuuraketilla lähtenyt, enkä osannut muuta kuin hihkua miten mahtavaa, kivaa, aivan parasta, ihan mieletöntä… Jälkeenpäin videota itsestäni katsoessa ihmettelen miksi olen suu auki, mutta se on äänettömässä riemunkiljunnassa, Marcuksen korvat säästyivät. Pitkään jälkeenpäinkin vain hymyilin ja olin aivan fiiliksissä.

Kiitos PR-Racing ja Marcus Grönholm! Jos on ikinä mahdollisuus kokeilla, niin suosittelen!

– Virpi